PJ Yrityspalvelu Oy

PJ Yrityspalvelu Oy on laadukkaita perinteisiä ja sähköisiä taloushallinnon palveluita tarjoava tilitoimisto. Toimimme Oulaisista käsin, mutta asiakkaita on ympäri maata. Vankalla kokemuksella ja ammattitaitoisella henkilökunnalla varmistamme kattavat ja asiakkaiden tarpeiden mukaiset räätälöidyt tilitoimistopalvelut.

Ota yhteyttäSoita: 040 544 4253

Yrityksen historia

Pirkko Matintuvalla on liki 40 vuoden kokemus alalta ja oman kirjanpitotoimiston hän perusti v 1995, hoitamaan eri yritysmuotoja olevien yrityksien, eri toimialoilla toimivien ja eri kokoisten yrityksen taloushallintoa, palkkoja ja oikeudellisia palveluja varten.

Ensiksi yrittäjä toimi yksin n. 6 vuotta, jonka jälkeen oli palkattava ensimmäinen työntekijä, sitten toinen, kolmas jne. koska työmäärät lisääntyivät voimakkaasti. Enimmillään henkilökuntaa on ollut yhteensä kuusi. Tällä hetkellä vakituisen henkilökunnan määrä on yhteensä neljä ja kiireaikana vielä yksi henkilö lisää.

Tutustu palveluihimme

Taloushallintoalalla on vuosikymmenten aikana ollut haastavaa, sekä erilaisten suhdanteiden ja verotuksien muuttaessa yrityksien tilannetta ja joskus myös kurittanut yrityksiä, kun ovat kohdannet vaikeita aikoja. Olemme myös saaneet kokea onnistumisen hetkiä vuosikymmenten aikana silloin kun yritykset ovat menestyneet hyvin.

Ammattitaitoisen henkilökunnan avulla palvelemme asiakasyrityksiä, yrittäjiä ja yhteisöjä. Taloushallintoalan yrityksen pitää kaiken aikaa pitää yllä henkilökunnan ammattitaitoa jatkuvilla koulutuksilla. Viime vuodet ovat olleet haastavia, koska kaikki koulutukset ovat olleet web-koulutuksia, eikä henkilökunta ole päässyt tapaamaan samalla alalla toimivia henkilöitä ja vaihtamaan mielipiteitä ja kuulumisia silmätysten.

Yhtiö on rekisteröity Etelä-Suomen Aluehallintoviraston pitämään rahanpesun valvontarekisteriin

Henkilöstömme